27-vuotias Imatralta lähtöisin oleva Matti vammautui vuonna 2009 kolaroidessaan moottoripyörällä auton kanssa menettäen vasemman jalkansa polven alapuolelta. Entuudestaan lumilautailua harrastaneena hän on nyt ponkaissut takaisin laudalle, suurella menestyksellä. Matti sijoittui kolmanneksi ensimäisessä paracrossin maailmancupin kisassaan Hollannissa. Tavoitteenaan on päästä edustamaan Suomea Sotsin paralympialaisissa.
Tässä on mies joka tekee yhdellä jalalla sen mihin moni ei pystyisi edes kahdella. Matin matkaa kohti hänen unelmaa pystyy jeesaamaan kiririnki.fi sivustolla.
Alla muutama otos kuvauksista. Olemattoman talven johdosta ulkokuvaa tulee syssymmällä.
Homopropagandalaki rikkoo Venäjän allekirjoittamia kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia. Ystävyyssuhteemme Venäjään ei kärsi siitä, että otamme puheeksi vaikeita asioita. Kuinka pitkälle vaino saa mennä, ennen kuin uskallamme ottaa kantaa Venäjän tapahtumiin? Ystävyyssuhteessamme Venäjään me voimme antaa paljon Venäjälle, ja Venäjä voi antaa meille. Me voimme osoittaa, että yhteiskunta, jossa kaikkia kansalaisia kohdellaan tasavertaisina, voi hyvin ja kansalaiset voivat hyvin. Me voisimme oppia Venäjältä rohkeutta puhua vaikeistakin asioista konflikteja liikoja pelkäämättä."
- Miska Salakka
Jonna ja Tommi pyysivät minua dokumentoimaan heidän hääpäivänsä.
Oli suuri ilo olla mukana näin tärkeänä päivänä.
Tanjan ja Teron hääjuhla.
Mahtavat juhlat ja vieraat, oli ilo dokumentoida tätä iltaa.
Sydämelliset onnittelut avioparille!
Hetkiä lämpimältä kesäviikolta.
Matara warming up the stage at OC bar.
Sulferdust live at OC bar. Awesome gig.